Kuka on Mofa?
Tutustu Mofaan ja miten tarinoiden luonti tapahtuu.
Kuka on mofa?
Mistä kaikki lähti?
Mofa on lyhenne Ruotsin kielen nimestä morfar eli suomeksi äidinisä tai pappa. Mofalla oli tapana lukea lapsilleen iltasatuja. Iltasaduksi eivät kelvanneet tavalliset lasten sadun, jotka nekin ovat opettavaisia. Suosikkikirjaksi muodostui massiivinen J.R.R.Tolkienin Taru Sormusten Herrasta. Kun kirja oli luettu loppuun, piti se aloittaa uudelleen.
Mofan nuorimmainen ei kuitenkaan innostunut valmiiksi kirjoitetuista tarinoista vaan halusi jotain erilaista. Niinpä Mofan oli alettava keksiä tarinoita ihan omasta päästään. Syntyi pikku prinssi, joka eräänä yönä heräsi kivitornissa sijaitsevassa pyöreässä huoneessaan tunteeseen, ettei ollut siellä aivan yksin. Ja toden totta hänen sänkynsä laidalla istui pieni vihreäasuinen olento. Tämä kertoi olevansa prinssin henkilökohtainen haltija ja että tornin ylemmässä kerroksessa tiiliseinän upotuksessa olisi avain vallihaudan alitse syvälle metsään johtavaan salakäytävään.
Haltija vei prinssin mukanaan seikailuihin valtakunnan kaukaisimpiin kolkkiin, joita noidat, peikot, velhot, lohikäärmeet, ilman ja veden henget ja muut eriskummalliset olennot hallitsivat. Suojanaan prinssillä oli taikojen kirja, josta aina hädän hetkellä löytyi pelastava loitsu. Eräällä retkistään prinssi törmäsi lohikäärme Niiloon, jonka kanssa hän ystävystyi vaikka lohikäärmeillä ei Suuren Tietäjien Kirjan mukaan pitänyt olla tunteita ketään muita kuin itseään kohtaan.
Nuorimmaisen kasvettua ulos tarujen ja satuolentojen maailmasta jäivät tarinat hautumaan Mofan aivojen perukoille. Niistä kasvoi uusia tarinoita, jotka vain odottavat tilaisuuttaan päästä vapauteen. Ehkäpä tarinat jonain päivänä vielä viihdyttävät muitakin lapsia.

Lisää mofasta
Tältä videolta saat paremman käsityksen mofasta ja hänen luomista tarinoista! Kannattaa katsoa ja ottaa myös tili seuraukseen uusia videoita varten!
Tarinat
Monipuoliset Tarinat




